Saattaa vaikuttaa siltä, että häpeä ja PTSD (posttraumaattinen stressihäiriö) ovat hyvin erillisiä asioita, mutta nämä kaksi liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa. Yhdessä ne voivat olla erittäin voimakkaita ja tuhoisia voimia, jotka vaikuttavat elämämme kaikkiin osa-alueisiin, uramme, suhteihimme sekä henkiseen ja fyysiseen terveyteemme.
Häpeä on tuskallinen, tuhoisa tunne, johon liittyy voimattomuuden ja arvottomuuden tunne. Henkilö, joka kokee vakavaa häpeää, joka tunnetaan myös nimellä myrkyllinen häpeä, kokee itsensä halveksuntaa, inhoa ja uskoa olevansa pohjimmiltaan huono ja arvoton rakkauteen, hyväksymiseen tai kuulumiseen.
Syyllisyys puolestaan on epämiellyttävä, mutta vähemmän voimakas tunne, joka syntyy, kun henkilö tekee jotain, jonka hän tietää olevan väärin. Syyllisyys, johon tyypillisesti liittyy katumusta ja katumusta, voi olla hyödyllistä, kun se opettaa meitä olemaan parempia ihmisiä joko korjaavien toimien, anteeksipyynnön tai hyvittämisen kautta.
Posttraumaattinen stressihäiriö on termi, joka on usein varattu taisteluveteraaneille, sota-alueilla asuville ihmisille ja terrorismista selviytyneille. PTSD voi kuitenkin vaikuttaa lapsiin ja aikuisiin, jotka ovat kokeneet tai nähneet kaikenlaisia traumoja, mukaan lukien fyysinen tai seksuaalinen väkivalta, luonnonkatastrofit, onnettomuudet tai läheisen kuolema. Se voi aiheuttaa vakavaa ahdistusta, takaiskuja, kauhistuttavia painajaisia ja kyvyttömyyttä lakata ajattelemasta tapahtumaa.
Häpeään ja PTSD:hen liittyy usein syvää katumuksen ja vastuun tunteita, vakavaa syyllisyyttä selviytymisestä, kun muut eivät selvinneet, tai häpeää siitä, että koet helpotuksen tai ilon tunteen traumasta selviytymisestä.
Ihmiset ovat valmiita ryhtymään suojatoimiin uhatessaan. Tämä selviytymisvaisto voi sisältää taistelu- tai pakenevasteen, joka tapahtuu hetken mielijohteesta. Kun traumaattinen tapahtuma on ohi, on tavallista, että selviytyneet yliarvioivat kykynsä estää traumaattinen tilanne tai katuvat, etteivät auttaneet ihmisiä rakentavammalla tavalla. Tästä johtuva itsesyytös on usein epätarkka ja epäreilu, mutta voimakas häpeä saa ihmiset usein ryhtymään ikuiseen itsensä tuomitsemiseen tapahtumasta, joka oli todennäköisesti täysin satunnainen ja odottamaton. Usein trauman uhrit ovat yksinkertaisesti väärässä paikassa väärään aikaan.
Opettajille, palomiehille, poliiseille tai muille ihmisille, jotka ovat vastuussa muiden ihmisten hyvinvoinnista, häpeä on yleensä vielä selvempää. Kun asiat menevät pieleen traumaattisessa tilanteessa, he voivat kokea valtavan epäonnistumisen tunteen.
Lapset, jotka kokevat fyysistä tai seksuaalistatrauma voivat syyttää itseään pahoinpitelystä, koska he "pyysivät sitä" saattamalla aikuisen vihaiseksi. He saattavat tuntea olevansa syyllisiä, kun aikuinen on vangittu hyväksikäytöstä tai jos väkivaltainen käytös johtaa vanhempiensa eroon tai avioeroon.
Lisäksi nuoret uhrit voivat tuntea äärimmäistä raivoa ja selviytyä vihasta näyttelemällä tai kiusaamalla sisaruksia tai luokkatovereita. Lapsuusuhrit voivat jatkaa pahoinpitelyn järkeistämistä pitkälle aikuisikään asti ja jatkaa mallia pahoinpitelemällä kumppaniaan tai lapsiaan. Tämä käytös lisää häpeän tunteita.
Selviytyminen PTSD:stä ja häpeästä on vaikeaa, ja ei ole harvinaista, että ihmiset turvautuvat epäterveisiin "selviytymisstrategioihin" tai itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Ymmärrettävästi monet trauman uhrit kääntyvät huumeiden tai alkoholin puoleen yrittääkseen pysäyttää pelottavia ajatuksia ja tunteita. Tämä on vain tilapäinen häiriötekijä, joka pahentaa tilannetta paljon, sillä riippuvuus ja päihteiden väärinkäyttö estävät trauman uhreja kohtaamasta tärkeitä asioita ja vahvistavat epäonnistumisen ja arvottomuuden tunnetta.
Intensiivinen terapia Sitä tarvitaan usein auttamaan trauman uhreja ratkaisemaan häpeän tunteita, selviytymään traumasta ja surusta ja saamaan tasapainoisemman näkökulman. Hyvä uutinen on, että ajan myötä PTSD-potilaat voivat löytää uusia vahvuuksia ja oppia harjoittamaan myötätuntoa itseään ja muita kohtaan. Joissakin tapauksissa lääke- ja alkoholihoito tai kuntoutus voi olla tarpeen erikoistuneen traumaterapian, kuten esim EMDR.
